Joskus muistelen nähneeni jonkin eri asioiden stressaavuustasoa mittaavan taulukon, jossa pahimpana kolhuna taisi olla aviopuolison kuolema, mutta muuttaminenkin taisi olla ainakin top kympissä. Tai jos ei ollut, niin ainakin sen pitäisi olla. Ihan naatti.

Mutta melkein kaikelle on nyt keksitty paikka, huomenna sitten vähän pyykätään ja siivotaan ja sitten se on siinä. Nyt pitäisi sitten vaan saada jostain töitä.

Mutta oli ihan käsittämättömän haikeaa lähteä. Teki mieli vaan tarttua ihmisiin kiinni ja huutaa että en mie halua teitä jättää. Halusi vaan pitkittää kaikkia keskusteluja ettei joudu sanomaan sitä hei heitä. Ja sitten meni tietysti ihan itkemiseksi se kotimatka, tai ainakin ensimmäiset 60 kilometriä. Se viimeinen halaus oli ihan liikaa.

Kyllä mie tiedän ettei se tähän lopu. Mutta on jotenkin niin outoa nyt olla vain yhdessä paikassa.

Nyt vaan itkettää ja väsyttää. Ensimmäinen tosin johtuu osin jälkimmäisestä. Kyllä se varmaan tästä vielä kuitenkin helpottaa.

Yksinään: huonossa seurassa -Ambrose Bierce

Nyt soi: Dido: Thank You