Olihan taas reissu. Älyttömän hauskat bileet kyllä, positiivista sekin että kuskini pääsi putkasta jo aamusta pois, eivät pitäneet puolillepäiville. Sitä sattuu, eiköhän tuo selvinne kuitenkin nyt parhain päin kun olisi todistajiakin että vika ei kyllä oikeastaan ollut hänessä. Mutta muuten: hyvää ruokaa, mahtavaa seuraa ja pirun hyvä aihe bailata. Mie ja toinen juhlakalu, kolmosten äiti oltiin viimeisenä pystyssä bilettämässä, ensin mainittu tosin hyvin, hyvin päissään.

Eilen oli sitten vähän heikompi happi. Pelotti kovasti varsinkin silloin kun tien vieressä oli semmoinen iso lisko. Yleensä ne tulee vasta silloin seuraavana yönä, nyt hyökkäsivät kimppuun heti. Julmaa. Pelkotiloja piti lievittää nukkumalla siitosorin kainalossa, rouvansa valvonnassa tosin.

Sain sitten raporttia jo kesken iltaa niistä toisistakin kemuista, ja kuulemma eräs immeinen oli ollut hieman piestyn näköinen, johtui tosin kaatumisesta rinteessä kuulemma. Itsekin hän tosin vahvisti asian eilisiltana, alkaa kyllä hieman pelottaa kun kyseessä tuntuu olevan melko tapaturma-altis yksilö. Ihan kummaa soheltamista. Nyt sulatellaan ehkä puolin ja toisin erästä seikkaa, mutta vannoi kuitenkin kovasti hän odottavansa sitä olevinaan-yhteistä reissua. Toivottavasti kestettäisi molemmat sen verran tolkuissamme että juttu selviäisi siellä suuntaan tai toiseen. Itse olen ajatellut sen olevan hyvin ota tai jätä -tyylinen tilanne, sitten yritetään joko ihan tosissaan tai annetaan olla. Hui. Vähän jännittää jo. Vajaa kolme viikkoa, sitten selviää. Kummaa on, miten miulla nyt ei kuitenkaan ole sellaista tukehtumisen tunnetta, minkäänlaisesta sitoutumiskammosta ei ole siis jälkeäkään. Uutta minulle. 

Joskus murheen maille sade lankeaa, huuhtoen pahan meistä pois
silloin sinua pitelen, saan kuvan miltä tuntua vois
sinä minussa, minä sinussa, mutta vain hetken lainassa

Nyt soi: Kotiteollisuus: Murheen mailla